New day

Superpika moi ennen kouluun lähtöä! Eilinen oli tosiaan vähän huono päivä, mutta ei siitä sen enempää, sillä se olo meni ohi. Hyvin nukutun yön ja tehokkaan kuivashampoon jälkeen on huomattavasti valoisampi olo (:.

Kuva

 

Tänään ei ole ohjelmassa mitään ihmeellistä. Koulua, oboen soittamista ja lepäämistä. Sen sijaan huomista ja perjantaita odotan innolla! Huomenna pääsen katsomaan Pähkinänsärkijä-baletin harjoituksia ja perjantaina sitten itse esitystä parhaassa seurassa ja päälle laitan yhden ihanimmista mekoista (:.

Mutta nyt pitää lähteä bussipysäkille päin. Koitan kirjoittaa taas pian!

Not enough

Sydän hakkaa ja kaikki tuntuu synkältä. Mitä tahansa mä teenkin, niin pilaan kaiken. Miten kovaan yritänkin, se ei koskaan oo tarpeeks... Mitä järkee sit ees yrittää?


Kuva



The important part of fishing

Mua melkein hävettää tulla kirjottamaan tänne.. Viime postauksessa lupasin alkaa kirjoittamaan vähintään viikossa, mutta kuinkas sitten kävikään? Edellisestä postauksesta on melkein kuukausi. Heh, hups. Viikot vaan vierii hirveän nopeasti ja aikaa ei riitä kaikkeen. Koulu alkoi taas, ja ruotsiin on pakko panostaa. jotta pystyisin vaihtamaan sen pitkäksi. Oboella suoritan ensimmäisen osan tutkinnostani kolmen viikon päästä. Ja kavereiden ja perheenkin kanssa haluan viettää aikaa, puhumattakaan muista harrastuksista ja kaikista sairaalajutuista. Mutta blogista en luovu, en aijo luovuttaa. Toivon vain, että vaikka postaisin sen kerran kuussa, joku jaksaisi tätä vielä seurata :D


Instagarmmailua! Mut löytää sieltä nimellä schannam.

Mutta niin. Tällä hetkellä mulle kuuluu ihan hyvää. Ei mitään ihmeellistä. Syöminen sujuu säännöllisesti ja paino on lähtenyt hitaasti nousemaan. Kovasti toivon, että saisin liikuntakiellon joku päivä pois ja pääsisin salille. Ja ja.. Ei oikestaan oo mitään järkevää kirjotettavaa :D Tai ehkä voisinkin sanoo jotain tosta kuvasta. Mä tykkään siitä. Vaikka iho ei näytä hyvältä ja kulmat ei oo kauheen siisti niin tykkään silti. Mun silmät on kauniit ja kerrankin leuka ei näytä ihan niin luisevalta.

 

 

 

Tässä taas huomaa sen luisevan leuan. Kyl mä oon tainnu oikeesti laihtua... Tai ainakin musta näytän aika sairaalta tässä, vaikka se muuten onkin ihan kiva.

 

 

Tällänen ehkä vähän turha postaus tänään :D Hauskaa perjantai-iltaa kaikille!

 

(Pienemmät kuvat, jotta ne ei olis niin rakeisia)



 





Better days are coming

Hyvin epäaktiivinen bloggaaja täällä moi. Anteeksi tää vähän pitkäksi venähtänyt postaustauko. Voisin selittää, että on ollut niin hirveä kiire, että en ole ehtinyt postamaan, mutta se ei oikeastaan ole totta. Oon yksinkertaisesti unohtanut, että tännekkin pitäisi jotain kirjoitella. Eikä ole oikeastaan ollut hirveästi inspiraatiota. Mutta nyt koitan ryhdistäytyä ja oikeasti postata vähän useammin. Edes sen kerran viikossa.

Kuva

Tällaisen pitkän tauon jälkeen voisin ehkä kertoilla hiukan tän päivän kuulumisia, sillä paljon on tapahtunut viimeisimmän kunnon postauksen jälkeen. Aloitetaan vaikka siitä osasto-jaksosta. Elikkäs, mun osalta on nyt osastojutut ohi. Viimeiset kaksi viikkoa ympärivuorokautisella osastolla menivät jo paljon paremmin. Syöminen lähti sujumaan pikku hiljaa paremmin ja mieliala koheni. Nukuttuakin sain ja sen vuoksi olin paljon pirteämpi. Sen jälkeen olin siis vielä kaksi viikkoa siellä NPSI:ssä, jossa myöskin meni hyvin. Mulla oli sama omahoitaja, kuin kesällä ja meillä oli kiva ryhmä siellä.

Kuva



Tärkein asia kuitenkin on ehkä se, että mun paino on noussut. Se oli viime viikon punnituksessa 43,2 kg. Kaikkein suurin juttu siinä on se, että painon nousu ei tunnu niin pahalta. Tosin kuin pari kuukautta sitten, nyt en kauhistut nähdessäni luvut terkan puntarilla. Olin ennemminkin innoissani. On niin hirveä hinku päästä liikkumaan, että ei kai auta muu kuin alkaa nostamaan painoa. Eikä sitä painon nousua musta edes huomaa, tai niin aikin yks kaveri sanoi juuri vähän aikaa sitten (:. Eli loppujen lopuksi paino ei ole niin iso asia, sehän on vain numeroita. Jokainen on ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin on, ja se tekee jokaisesta meistä kauniin. Ei paino, ei se miten paljon luita näkyy tai se miten pieniä vaatteita pukee.

Kuva



Painon lisäksi, myös ajatukset ovat lähteneet terveempään suuntaan, etenkin viimeisten neljän viikon aikana. Jotenkin on oppinut arvostamaan elämää, muita ihmisiä ja itseään ihan uudellalailla. Musta on tullut paljon ymmärtäväisempi ja jollain tavalla ehkä viisampikin (mä? viisas? :D). Nään asioista enemmän useampia puolia eikä kaikki oo niin mustavalkoista. Ja oon saanut ihan hirveästi lisää elämänkokemusta ja sen myötä mä oon ehkä vähän vahventunutkin.

Kuva

Suurin asia, joka saa mut motivoimaan itseäni kohti paranemista on kaikki läheiset. Ymmärsin osastolla,  että mulla on ihania ystäviä ja sukulaisia, jotkai oikeasti välittävät. Ja kaikkein parasta on, että en ole menettänyt yhtäkään heistä, vaan päinvastoin: musta on tullut paljon läheisempi esimerkiksi sukulaisten kanssa ja huomaan kavereista nyt, että he oikeasti välittävät. Se on ihana tunne, kun ymmärtää olevansa tärkeä jollekulle ♥.

Kuva



Tällä hetkellä siis kaikki on menossa parempaan suuntaan, pitelen taas elämäni lankoja. Pelkään melko paljon takapakkia, mutta teen parhaani, jotta sellaista ei tulisi. Ja tottakai edelleen on päiviä jolloin on vaikea syödä ja ahdistaa, etenkin pari viimeistä päivää ovat olleet sellaisi, mutta pääsen niinstä kyllä yli.

Kuva



P.S Tulipa sekava ja tönkkö teksti :D