Sometimes the hardest thing and the right thing are the same

Oho, tuli vähän turhan pitkä postaustauko. Pahoittelut siitä. Ei vaan oikein oo kirjoittaminen luistanut ja on ollut niin hirveä kiire koulun, harrastusten, kavereiden ja kaiken maailman sairaala -juttujen kanssa. Nyt olisi kuitenkin korkea aika päivittää hieman kuulumisia tännekkin.



Ensimmäiset kaksi viikkoa koulussa sujuivat todella hyvin. Juttelin paljon ihmisten kanssa, keskityin tunneilla ja jaksoin tehdä huolellisesti läksyt. Tajusin, että ruotsi on kivaa ja fysiikka ei olekkaan niin vaikeata. Nukketeatterikurssilla oli hauskaa. Tunsin itseni energiseksi ja elämä hymyili. Eipä hymyile enää. Viimeinen viikko ei todellakaan ole mennyt hyvin oikeastaan minkään osalta. Kaikki, etenkin ruoka, on ahdistanut ihan hirveästi enkä pysty antamaan itselleni lupaa mihinkään kivaan. En pysty antamaan itselleni lupaa rentoutua, saatika nukkua, pitää hauskaa tai huolehtia itsestäni. Mutta etenkään en voi antaa itselleni lupaa syödä. Tai siis Ana  ei anna. Aina kun koitan tehdä jotain edellä mainituista, alkaa hirveä huuto ja melu päässäni. "Ei, minä en ansaitse sitä" tai se huutaa, että olen hirveän itsekäs tai että on niin paljon muitan asioita mitä pitää ensin tehdä.

Puhuin tästä kaikesta ensin psykologin ja sitten vielä fysioterapeutin kanssa. Molemmat olivat todella huolissaan ja sanoivat, että jos ei pian pysäytetä tätä, niin mun fyysinen terveys romahtaa... Ja fysioterapeutti arveli, että se energisyys ja iloisuus koulun alussa oli niin sanotun eufoorisen tilan aiheuttama. Hän myös sanoi, että jos se olisi jatkunut pidempään (enään en siis todellakaan ole missään eufoorisessa tilassa), se olisi hyvinkin saattanut tappaa mut... Kyllähän tollanen aika sanattomaks jättää.



Kuva

Fysioterapeuttini sanoi myös jotain muuta: Jos syöpäpotilaalle tarjotaan sädehoitoa, jolla syöpä saadaan tuhottua, hän yleensä ottaa sen vastaan. Vaikka sen aikana on, etenkin aluksi, ihan hirveä olo, se käydään läpi. Kun hoidot loppuvat, voi taas alkaa nauttia elämästä.. Mun tapauksessa se syöpä on anoreksia ja sädehoito on ruoka. Ruoka vaan on huomattavasti turvallisempi kuin sädehoito, vaikka siitäkin tulee huono-olo. Mutta se menee ohi ja lopuksi voi alkaa elämään normaalisti. 
Kaikkea tätä miettien oon koittanu syödä nyt viikonloppuna. Mä en halua kuolla.